maanantai 5. marraskuuta 2012

Sammalpitsiä ja jämäprojekteja

Huomasin tuossa taannoin, että käsityölehtiä on kertynyt ihan vaan jonkin verran. Ne olivat epämääräisissä pinoissa ja aina ihan sekaisin. Jotakin järjestystä oli saatava, joten reissu Kuopioonkin tulleeseen naapurimaan ihmeeseen (lue: Ikea) oli paikallaan. Sieltä mukaan tarttui hylly ja hyllyntäytteeksi lehtikoteloita. Kotelot saattavat vielä tarvita jotain koristusta. Tai sitten eivät... Saas nähdä.


Hyllyn päälle muodostui tietenkin laskutilaa, ja siihen virkkasin jämäkuteista pari koria. Korin ohje oli viime viikolla Karjalaisen Sisustus ja remontointi -liitteessä, alkuperäisohje löytynee Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta. Keltainen kori on virkattu kaksinkertaisesta trikookuteesta nro 8 koukulla ja turkoosi yksinkertaisesta kuteesta nro 5 koukulla. Turkoosissa suurensin ohjetta jonkin verran, koska muuten korista olisi tullut liian pieni. Ja mistä nämä kuteet jäivät tähteeksi? No, se on ihan toinen (viimeistelyä vaille oleva) tarina...



Viikko sitten Joensuussa oli kädentaitomessut ja kävin siellä "kannatuksen" vuoksi, vaikkei messuilla kovin paljon mitään olekaan. Tällä kertaa mukaan tarttui sammalsydän. Kotona tuikkasin sydämeen kukkakepin, laitoin nuppineuloilla muutaman pitsiympyrän sammaleeseen ja istutin koko komeuden ruukkuun. Jospa tämä pysyisi vihreänä koko talven, toisin kuin muut viherkasvit...


2 kommenttia:

  1. Nätit korit! Pitäisi itsekin virkkailla koreja, kudetta olisi valmiina... Hienoja myös nuo pehmo-otukset edellisessä jutussa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Jotenkin nuo värit piristää. Ja vaikka malleja olisi ollut vaikka minkälaisia, niin loppujen lopuksi ihan tällainen peruskori miellytti eniten.

    VastaaPoista