torstai 21. kesäkuuta 2012

Lomapulla vol. 2012


Lomalle ei liene asiaa jäädä, ellei ensin tarjoa töissä lomapullaa tai vastaavaa. Edellisenä iltana ennen lomallejääntiä siis taas tunteella väsäsin kakkua. Resepti oli ensikertaa testauksessa, joten vähän jännitti lopputulos. Kyllä tämä turkinpippurinystäville sopii ja muilla onkin nyt neljä viikkoa aikaa kauhistella, mitä hirveää se taas tarjosikaan, sillä meikä on seuraavat neljä viikkoa kesälomalla! JEE! Elikkäs aamulla kiireessä otettuja lomakakkukuvia, var så god:







Turkinpippurijuustokakun ohje löytyi mm. täältä. Mansikkapäällys kuulosti sen verran makujen kakofonialta, että tässä päällyksenä on valkosuklaata. Pinkkiä valkosuklaata. Päällyksestä tuli ainakin minun tekemänä sen verran letkeää, että en viitsi ohjetta linkittää. Oli nimittäin vinhan näköistä, kun pinkki töhnä pyrkii juoksemaan kakun päältä karkuun... :) Liljat on tehty sokerimassasta, maalattu kimalteella ja pastavärillä ja pilkkuihin käytin tussia (elintarvike sellaista...).








keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kätevä emäntä...


Kaikki sai alkunsa siitä, että sain ruohosipulin taimen. En halunnut laittaa sitä ruukkuun, mutta pelkästään sen takia en viitsinyt penkkiäkään perustaa. Kaupasta ruohosipulin seuraksi mukaan tarttui persiljaa (ikisuosikki, nam!), timjamia, basilikaa ja oreganoa, mutta edelleen puuttui istutuspaikka, sillä yrttilaatikot tms. maksoivat maltaita (siis eto rihvelit, en ymmärrä!). Mitä tekee kätevä emäntä? Nikkaroi itse! :D







Rakennustouhun jäljiltä meillä on vino pino trukkilavoja, joista yksi pääsi nyt jatkojalostukseen. Sahasin jämälaudoista laatikkoon reunat ja kiinnitinkin ne ihan perinteisesti naulaamalla (käsityötä, tiedättehän... Olis meillä ollut sirkkeli ja porakin). Puu oli kauniisti harmaantunutta (heh) ja koristeeksi tein ainoastaan valkoisella ulkomaalilla perhosen ja tuon tekstin. Olin ihan lapsekkaan ylpeä tästä aikaansaannoksestani, koska puutyöt ei todellakaan ole minun juttuni. Mutta sainpa kuitenkin laatikon aikaiseksi, hinta 0 €. Jee! Laatikon pohjalle laitoin sokkelimuovia (??? sellaista mustaa ja kuoppaista, johon leikkasin jonkin verran reikiä), koska muuten tämä olisi ollut melkoinen läpilaskulaatikko... Saas nähdä kuinka yrttitarhan käy... ;)

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kortteja, koruja, kakkuja ja kukkia

Viime aikoina valtio on ottanut hieman liian tosissaan sen, että virkamies on virkamies 24/7... Väkerrykset on jääneet siis aika lailla paitsioon, mutta kaivelin nyt kameroiden korteilta tässä viimeisen parin kuukauden aikana räpsittyjä juttuja.

Kortteja (synttäreitä, valmistujaisia, vauvoja, läksiäisiä...):


























Koruja (äitienpäiväksi ja itselle):














Kakkuja (äitienpäiväksi ja synttäriksi):









Viime aikoina on tullut harrastettua "kädentaitoja" enemmän tuolla ulkosalla, eli vihdoinkin meidän tiluksille on istutettu jotakin. Tämä menee siis osastoon kukkia: