sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pajunkissoja ja hiirenkorvia

Siitä, kun viimeksi olen punonut jotain pajuista, on todella pitkä aika. Sen kyllä huomasi, sillä aluksi mikään ei meinannut sujua ja koko hässäkkä oli tyssätä alkuunsa. Myöskään sivun tunnisteista ( ->) ei löytynyt pajutöitä ja olen kuitenkin ollut kohta kaksi vuotta täällä Bloggerin puolella + jonkin verran "päivittänyt" niitä Vuodatuksesta siirrettyjä tekstejä. Eli tuskin muistan aikaa... Mutta nyt oli vuodenajallisesti erittäin sopiva hetki ruveta punomaan, sillä pajunkissat alkoivat olla niitä helposti irrotettavia, pörhisteleviä versiota ja hiirenkorvat puolestaan vasta aloittelivat esilletuloaan.


Tein tuollaisen obeliskin vai mikä tuon häkkyrän virallinen nimi olikaan... Runkoon punoin vuoropunonnalla neljä erillistä kerrosta, sitten tein japanilaisen (???) solmun ja ylös jääneet hännät punoin tuollaisille silmukoille.


Aurinkoinen kevätpäivä sai haaveilemaan jo ensimmäisistä ulkokukista. Mummon vanhoihin valurautapatoihin laitoin orvokkeja ja koska myöhästyin narsissien ostolta, tuohon sinkkisankkoon syntyi täytettä pajusta. Katsotaan, kaipaako se kesän mittaan jonkin kukan seurakseen.

Punonta oli pitkästä aikaa kivaa, sitten kun vauhtiin pääsi. Nyt katselen kaihoten noita naapurin puskan puolella olevia yksivuotisia, täydellisiä pajunalkuja... :)

2 kommenttia:

  1. Jaana28.4.14

    Tää on kyl kommee :) Ja nuo valurautapadat on hienot, mistähän sais semmoisia kaiveltua... Mulla tyssäs pajunpunonta tänä keväänä siihen, kun vakkaripaikalta niitä punontaan sopivia ei enää löytynytkään ja uusia paikkoja ei oo vielä ehtinyt (lue: saanut aikaiseksi) katsastamaan ;)

    VastaaPoista
  2. Mie vilkuilen vieläkin noita naapurin pajupuskia... :D

    VastaaPoista