torstai 9. huhtikuuta 2015

Käpälämäen takkitehtaalta, hyvää päivää!

Takki päivässä pitää lääkärin loitolla, vai miten se sanonta menikään? Minä, jolla pyörii "muutama" jotenkin "vaiheessa" oleva takki tuolla kaappien perukoilla, olen nyt ommellut viikon sisään kahdesti itselleni takin päivässä. Mitä ihmettä?!? Kerrankin osui tähtien asento kohdalleen kaavan kanssa, eli kaava oli kaikin puolin sopiva ja ompeleminenkaan ei tuottanut mitään suurempaa tuskaa, mitä nyt saumuri meni rikki ja muuta pientä...










Kaava: Ottobre 2/2015 Everyday Wear -takki
Kangas: Neljät vanhat "persaukeiset" (eli repaleet) farkut, hupun vuori puuvillaa (jämiä tästä)






Kaava: Sama kuin edellisessä
Kangas: Technowool (Eurokangas), hupun vuori ja taskut Ikean puuvilla


Ompelin ensin tuon pikkuruudullisen takin. Suurin säätäminen oli noiden taskujen kanssa, koska en ole ennen tuollaisia saumaan upotettavia taskuja tehnyt. Suurensin taskuja hieman, mutta ne ovat silti ihan onnettoman pienet. Toisaalta eipä niissä juuri mitään tule säilytettyä, joten samapa tuo. Tässä versiossa halusin hihansuihin resorit. Myös huppu tuntui paremmalta vuoritettuna, joten senkin säädin ominpäin. Ostin tähän ohjeen mukaisen 70 cm vetoketjun, joka on kyllä omaan silmään ihan liian lyhyt. Lyhensin takin pituutta varmaan 5 cm alkuperäisestä ja silti jää noin paljon vajaaksi. Näkihän sen lehden kuvistakin, mutta en materiaaleja ostaessa osannut sitä sen enempää ajatella. Lopputuloksesta olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt - sehän on ihan takki! 

Aivan viime metreillä tätä tehdessä vanha ja hyvin yli 20 vuotta palvellut Singerin saumuri tuli tiensä päähän. Olin vastottain sitä jo korjauttanut, joten en enää halunnut siihen rahaa laittaa, kun tiesin sen olevan uransa lopussa joka tapauksessa. Oli siis melkeinpä pakko ostaa uusi, koska ompelukuume on tällä hetkellä melkoinen. Loppukevät syödäänkin sitten varmaan vain kaurapuuroa, mutta kyllä tää uusi peli on aika mainio:



Pitihän tätä päästä nyt pääsiäisenä testaamaan, joten kaivelin kaapista kaikki jostain kohtaa (eli persuksista) revenneet farkut ja silppusin ne uusiokäyttöön. Tällä kertaa takki on kaavan pituinen ja varastosta löytyi sopivasti 80 cm mittainen vetoketjukin, joten tämä versio on tehty täysin vanhoista jämistä. Jälleen eniten aikaa veivät taskut, sillä ratkoin farkuista niissä olleet tikkaukset (kylläpä olikin mielenkiintoisia saumarakenteita!) ja tikkasin ne uusiksi punaisella tikkauslangalla (jota oli jäänyt tämän hameen jäljiltä). Tästä takista olen julkisesti salaa ylpeä, koska hintaa tuli 0 € ja lopputulos miellyttää ainakin itseäni! 

Erityiskiitokset täytyy antaa tuolle takin kaavalle, sillä se on hyvin muotoiltu, mutta kuitenkin todella selkeä ja loppujen lopuksi helppo ommeltava (tosin kirjallisia ohjeita en kyllä monessa kohtaa ymmärtänyt ollenkaan vaan tein niinkuin itsestä järkevältä tuntui). Näiden omien täysin erilaisten versioiden lisäksi netti on ollut pullollaan mitä erinäisempiä toteutuksia tällä kaavalla, joten suosittelen!

9 kommenttia:

  1. Upeita! Mullakin olis vaikka mitä housunjämiä...ja tuo lehti tietty just häviämässä kaupoista :P

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Tuossa lehdessä on kyllä paljonkin toteuttamisen arvoisia malleja.

    VastaaPoista
  3. Aivan upea farkkutakki! Hyvin käy tuo hupun vuorikangas, antaa tosi kivasti pirteyttä takkiin :)

    VastaaPoista
  4. Pallokuosi toimii aina :)

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Vielä piti kysyä monetko farkut meni? :) laskeskelin et 5-6?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ei mennyt kuin neljät. Nuo kaavan osat olivat sen verran kapeita, että lahkeen leveys riitti yllättävän hyvin. :)

      Poista
  7. Anonyymi13.2.17

    Hei. Ottobre on itselle tuntematon lehti. Onko ohjeet hyviä ja toteuttamiskelpoisia ts. Onko lehti hintansa väärti? Takki on ihana. T. Suomalaiset lehdet toistaa itseään... T. Sussu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi13.2.17

      Lehtihän onkin suomalainen, kun kävin tutustumassa heidän sivuihin. :o T. Edellinen tietämätön.

      Poista