lauantai 22. lokakuuta 2016

Ruskalapaset

Kaapin perukoilta löytyy muutamia vyyhtejä vironvillaa, jotka on aikanaan ostettu huiveja varten. Huiveja kuitenkin alkaa olla niin paljon, että ajattelin kokeilla, miten näiden konehuovutus onnistuisi. Ja onnistuihan se! En löytänyt valmista ohjetta pikagooglailulla, joten pienellä riskillä sävelsin nämä ns. omasta päästä. Ei siis ollut mitään käsitystä, paljonko nämä tulisivat kutistumaan. Seuraavaa kertaa ajatellen laitan tähän "pikaohjeen" muistiin.


Lanka: Vironvilla 8/2, n. 80 g
Puikot: 5 mm

Luo 60 silmukkaa ja neulo muutama kerros resoria. Vaihda sileään neuleeseen ja neulo 20 cm. Neulo peukaloa varten 12 silmukkaa apulangalle. Neulo 20 cm peukalosta lukien ja tee kärkikavennukset joka kerroksella (kiilakavennus). Päätä, kun jäljellä on 4 silmukkaa. Poimi peukalon silmukat + väleistä 1 silmukka = 26 silmukkaa. Neulo 9 cm ja aloita kavennukset. Kavenna tasavälein kolmessa kohdassa joka kerroksella, kunnes jäljellä on muutama silmukka. Päättele. Päättele langanpäät ja laita peukaloihin pakastepussi tms. (Puolikas pussi saumoista auki leikattuna ei kerää itseensä vettä niin helposti). Pese 40 C normaaliohjelmalla esim. parin pyyhkeen kanssa. Käytä normaalia pesuainetta. Linkous koneessa oli säädetty 900 kierrokselle. Muotoile sopiviksi heti koneesta otettuasi.


2 kommenttia:

  1. Aaaa-haa! Kiitos tästä miljoonasti. Pari vyyhtiä löytyy, ja nyt niille löytyo käyttöäkin. Tosi kivat tuli sun väreillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin kyllä, kun ei ihan vähällä vaivalla netistä löytynyt ohjetta näihin. Hyvä siis, jos on hyötyä muillekin.

      Poista