sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Fukushiman eläintarha

Löysin kirjastosta Rosalie Quinlanin ja Melanie Hurlstonin tekemän "Ompele lempileluja" kirjan. Kirjassa on montakin veikeää otusta, mutta eniten sieltä huuteli tämä kirahvi.


Possun kaavoja katsellessani näin, miten niistä saisi niin helposti norsun kaavat. Googlailtuani totesin, että saman olivat huomanneet myös suunnittelijat. Kirjassa norsun kaavoja ei ollut, joten muokkasin itse possusta norsun.



Ja eihän sitä pidä possujakaan syrjiä...




 Kirjan kaavat ovat selkeitä, samoin ompeluohjeet. Miinusta tulee siitä, että kaavat joutuu itse suurentamaan. Muuten otukset on tehty ohjeiden mukaan, mutta possulle tein hännän virkkaamaalla. Ohjeessa häntä oli ommeltu ja sisään laitettu piipunrassia... auts. Kärsään tein myös vähän pienemmät sieraimet kirjomalla, en ompelemalla. Kaikilla on myös ommellut silmät, sillä en vielä tiedä kelle nämä ovat menossa, joten en uskaltanut laittaa nappisilmiä.

Tänään koko lauma pääsi tutustumaan hieman ympäristöön:



Jostain syystä näillä kaikilla on saparot/hännät ihan villisti ojossa ja silmissä on melkein yhtä hyvä hullunkiilto, kuin tällä muinaisella tontulla... Tekijänsä näköisiä, eikös sitä niin sanota? :)

2 kommenttia:

  1. Anonyymi29.10.12

    Oi miten ihania pehmoeläimiä!! Tekisi mieli ommella Poikaselle lisää pehmoja, mutta nyt täytyy keskittyä ensin joulukortteihin.

    Minä mietin kans noita Vuodatuksen kirjoitusten Blogeriin laittoa, mutta en sitten kuitenkaan... Uusi blogi on uusi ja sitäpaitsi olen laiska!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tykästyin näihin itsekin kovasti.

    Minusta taas tuntui, että blogista puuttui jotain (eli aika monta vuotta), joten kun blogin siirtäminen onnistui lähes napin painalluksella, niin halusin vanhatkin tiedot tänne. Tosin kuvien lisäily onkin sitten vähän isompi homma....

    VastaaPoista