perjantai 26. joulukuuta 2014

Ponikiintiö täynnä

Joulun alla testailin My Little Ponyn tyylisen ponin kaavoja ja lopputuloksena oli melko jouluinen poni. Päätin uskaltautua tekemään useammallekin joulun lahjottavista omat ponit, tällä kertaa pinkistä karvasta. Eurokankaassa sanottiinkin, että kannattaa varata rikkaimuri viereen ja kylläpä olivat oikeassa. Koko talo oli kuorrutettu pinkillä irtokarvalla näitä tehdessä ja kyllähän näihin aika monta työpäivää sai kulumaan. Itse olin melko tyytyväinen lopputulokseen, toivottavasti myös saajat pitivät näistä.









Testiponista poiketen näillä kaikilla on tuollainen Elvis -tukka. Ihan jo siksikin, että tuon karvan leikkely oli vähän haasteellisempaa, kuin testiponissa käytetyn puuvillakankaan. Ponien pehvamerkit ostin Karnaluksista, koska tuohon karvaan ei olisi (luultavasti) saanut silitettyä sitä kalvoa, jota testiponissa olin käyttänyt. Silmissä käytin sitä silityskalvoa, mutta alimman kerroksen aplikoin ja kiinnitin silmät ommellen. Tuota tekokarvaa tuli ostettua sen verran reilusti, että poninhäntäkankaasta sai myös noille edellisen postauksen tontuille ommeltua takit.


Kuka ei kuulu joukkoon? :)

2 kommenttia:

  1. Ööööh, kuuluhan laaduntarkastaja joukkoon, kuuluu tietenkin!
    Ihania poneja, kertakaikkiseen hienoja. Hattua nostan, on nuissa ollut väkertäminen.

    VastaaPoista
  2. No nyt oli kyllä blogin nimen mukaisesti väkerrystä! :)

    VastaaPoista