sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Vaihteeksi taas sukkaa pukkaa...

Siitä saakka, kun opettelin magic loop -tekniikan, olen tainnut kaikki sukat neuloa tuolla tavalla. Parin puolikkaita ei enää jää odottelemaan inspiraatiota, mutta sukkamallin valinnassa joutuu vähän miettimään, että onnistuuko. Tai onnistuuhan mikä vaan tuollakin tavalla, mutta millainen lankasotku tai päänsärky siitä seuraa. Esim. näissä sukissa kaaviot ovat toistensa peilikuvat, joten aluksi joutui vähän miettimään, että mikä kääntyy mihinkin suuntaan. Malli on kyllä helppo ja lopputuloksestakin itse tykkään, mutta olivat kyllä tosi puuduttavat neulottavat. Kuvausta varten sukat ovat oikeissa jaloissaan, varmaan ainoan kerran ikinä...




Malli: Rick Cookie A:n kirjasta "Sock Innovation"
Lanka: Novitan Oi villasukka
Puikot: 3,5 mm

Kirjan ohjeista valtaosa on todella ohuille puikoille, mutta soveltamalla ainakin osa malleista soveltuu myös paksummalle langalle. En tykkää neuloa sukkia ihan rihmanohuesta langasta. Kokeiltu on, ei ne kestä käyttöä. Enkä muutenkaan tykkää tikuttaa ohuilla puikoilla.


Ja siitä huolimatta, itselleni (nuo edelliset ovat siis miestensukat) neuloin ohuesta langasta sukat. Ja ne vieläpä kestävät tosi hyvin käyttöä.




Lanka: Regia Zoofari
Puikot: 2,5 mm

Enhän minä tietenkään voinut tuota lankaa vastustaa... Tein ihan perusmalliset tiikerisukat, että lanka pääsee oikeuksiinsa. Nämä ovat olleet tosi kovassa käytössä, enkä ole huomannut mitään nukkaantumisen merkkejä. Lopputuloksesta tykkään, mutta näiden neulomisesta en. Tosin kaapissahan olisi vielä samaa lankaa valkoisena... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti