sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Warning: Über-cute...


Lähipiirissä (tai lähes lähipiirissä) on lisäännytty viime aikoina molempien merkkien edustajilla. Korttiaskartelija pääsi siis käyttämään kaikkea mahdollisimman vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Itse asiassa näistä tuli miun mielestä kivat! (Juu, luitte oikein...)




Enemmässä määrin olis saattanut käydä ellottamaan... Eli ystävänpäiväkortit jätin suosiolla toiselle päivälle.


Kortteja tehdessä alkoi häiritä se epämääräinen tavarakasa, mikä keittiön pöydälle pitää kantaa aina kun haluaisi askarrella. Kylläpä olisi PALJON kätevämpää, jos olisi jotakin rasioita. Tai siis onhan niitä jo "muutama" rasiallinenkin, mutta niille vielä villeinä ja vapaina oleville piti keksiä jotakin. Pari jäätelö- ja keksirasiaa (Mistä kummasta niitä on meille kertynyt?), nämä kankaat, Erikeepperi ja sivellin esiin ja eikun töihin. Näin siinä sitten kävi:




Nyt on taas askartelutarvikkeet enemmän tai vähemmän kurissa ja nuhteessa. Ainakin seuraavaan käyttökertaan saakka! :D


Blogistaniassa on viime aikoina esiintynyt paaaaljon neulottuja luuttuja. Hulluahan ei tarvitse paljon yllyttää, sillä uteliaisuus heräsi. Kaapista löytyi sinistä Novitan Bambua, joten se sai kunnian toimia testiluutun materiaalina. Neuleena on ainaoikein, josta on joka toisella kerroksella nostettu joka toinen silmukka. Mallineule veti niin reilusti kasaan, että virkkasin reunuksen suurentamaan luuttua. Minun osalta nämä neulotut luutut kyllä jäävät tähän ja painun takaisin kaupan Wettex-hyllylle. Kyllähän tuolla varmaan jotakin voi pyyhkiä, mutta ei oikein iskenyt. Luutun kuivuminenkin vie niin tolkuttomasti aikaa, että ei se taida pysyä kuosissaan sitäkään vähää, mitä kaupan luutut. Jos jotakin hyvää haetaan, niin tuo mallineule on aika hyvä "jynssäämiseen"...  Mutta tulipahan testattua...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti