sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ketuttaako?

Kirjoneule ja minä ei olla ikinä oikein tultu toimeen keskenämme. Meillä on ollut monta yritystä, mutta jokin siinä vain aina hiertää... Siitä huolimatta ostin vuosi sitten marraskuussa Tampereen messuilta tarvikepaketin kirjoneulelapasiin. Vähän yli vuosihan siinä sitten menikin, mutta eilen ne lapaset lopulta valmistuivat. Neule kiristi ja puristi ja veti ja teki vaikka mitä. Päätin antaa niille saman käsittelyn. kuin pitsihuiveille, eli unohtaa tunniksi uimaan huuhteluaineveteen... Ja jo vain silmukat alkoivat asettua paljon kauniimmin! 




Ohje: Taito Etelä-Pohjanmaa: Rakkaat Rasat/Kettu
Lanka: Pallas

Setissä oli kaksi kerää tuota kirjavaa pohjalankaa ja yksi kerä ruskeaa. Pohjalankaa meni toisesta kerästä vain peukaloihin. Nekin olisi ehkä saanut siitä ekasta kerästä, mutta halusin tehdä ne sopivammasta väristä ja otin siksi uudesta kerästä. Ei siis ainakaan pelkoa, että lanka loppuisi kesken näitä tehdessä. 

On ne vaan aika hauskat...

2 kommenttia:

  1. No on hauskat! Ja ihanan väriset. Juuri muistinkin, että NYT menen laittamaan sukat likoon.

    VastaaPoista